24.5.2017

Pyhiinvaelluspatikoiti Joutsijärvellä


Pyhiinvaellusta voi suorittaa muuallakin kuin vain Santiagossa. Ainaskin yhtä hienot vaelluspuitteet on täällä Suomessa. Meidän alkuperäinen usko kohdistuu Suomen luonnon Jumaliin. Niinpä retkellä muistimme kunnioittaa ja pyhittää myös heitä perinteisin riitein...ainakin yritimme..mutta painava rinkka vei ainakin osan huomiostamme.



Joukkomme lähtötunnelmissa ja vielä on hymy korvissa.



Matkalla näimme monenmoista luonnon maisemaa. Useita kauniita suoalueita pitkospuineen  löytyy.


Yllä on  hakkuuaukio. Sinne iski tuholaisia joten mäki jouduttiin hakkaamaan kauttaaltaan tyhjäksi.
Löydettiin matkanvarrelta myös kaivo.Sen juomavesi olikin ihan juomakelpoista.




You Tube kanavalla on video retkestä





Matkaan lähdimme vasta viiden aikaan illalla, joten olimmekin valinneet kiertosuunnaksi niin että illalla olemme järven aurinkoisella puolella



Rinkka alkoi jo painaa kun vettäkin oli monta litraa mukana. Ensimmäisen päivän saldoksi tuli noin 10 km. 



Noin klo 21 saavuimme Kulhan laavulle,  mikä oli iloksemme tyhjä. Sinne paistoikin ihanasti ilta-aurinko.



Auringonlaskun aikaan saimme nauttia makoisan retki-illallisen Joutsijärven kauniissa maisemissa.




Pari meistä nukkui teltassa ja yksi laavulla. Yöllä lämpötila laski pakkasen puolelle, mutta hyvissä pakkaspusseissa tarkeni hyvin. 




Tämä hassu kuva on otettu peilauksena ojan vedestä




Sisälmyksenlahdessa meillä oli lounastauko. Ruokavastaavaksi luontaisesti tuli Eeva. Me muut oltiin hyviä laaduntarkkailijoita ja neuvonantajia. 




Trangia oli näppärä peli, niin ei tarvinnut aina tulia sytytellä eikä miettiä tai kantaa kuivia puita




Naiset pitivät pystyssä tätä sydämenmallista jääkauden siirtolohkaretta



Tuurunkankaalla pitikin sitten kulkea saarelta toiselle.  Ylityksiä tehtiin veneellä, lossilla ja siltaa pitkin.





Vielä 5 km... ja jalanpohjia kuumotti. Niitä oli hyvä vilvoitella jääkylmässä järvivedessä, niin loppumatkakin sujui. Täytyy myöntää että aika urakka se vaan oli täysvarustus rinkka selässä ja maasto oli paikoitellen todella kivikkoista. Mutta meidän porukalla huumori ei loppunut koko reissun aikana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti